*

Mikko Savelius Puheenvuoro kerrallaan parempaa Suomea rakentamassa

Perintövero ajaa Suomea kohti myynti- ja tytäryhtiötaloutta

Perintövero vähentää kasvollisten perheyritysten määrää Suomessa. Mikäli lähitulevaisuuden perheyritysten sukupolvenvaihdokset epäonnistuvat, niin vaihtoehtona on Suomen myynti- ja tytäryhtiötalouden syveneminen. Näin kirjoittaa Perheyritysten liiton toimitusjohtaja ja entinen pääministeri Matti Vanhanen Suomen Kuvalehdessä (31/2014, s. 14-15) otsikolla "Sattumanvarainen vero".

Perintöverokeskustelu nostaa päätään. Ensinnäkin perintövero on noussut varsin lyhyessä ajassa korkeimmassa portaikossa 13 prosentista aina 20 prosenttiin asti. Toiseksi suuret ikäluokat pohtivat oman perheyrityksensä jättämistä seuraavan sukupolven hoidettavaksi. Kolmanneksi pankit ovat kiristäneet luotonantoaan, joilloin perheyritysten jatkajien maksamat perintöverot ovat pois usean vuoden investoinneista.

Edellä mainittujen syiden johdosta Ruotsi ja Norja ovat luopuneet perintöverosta ja sen sijaan laajentaneet myyntivoittoveroa. Tässä mallissa vero maksetaan vasta siinä vaiheessa jos perheyritys päätettäisiin myydä ulkopuolisille. Samalla määräytyy yritykselle oikea arvo, eikä nykyinen sattumanvarainen verottajan arvio. Valtio saa rahansa siinä vaiheessa, kun myyjällä on ne käteisenä kourassa. Reilua molemmin puolin.

Tätä uudistusta vastustavien mukaan suurten yrityksien omistajat eivät ehkä koskaan joutuisi maksamaan veroa mikäli omistusta ei myydä suvun ulkopuolelle. Vastustajat kuitenkin unohtavat, että perheyritys ja sen omistajat maksavat joka vuosi yhteisö- ja osinkoveroa pääoman tuotosta (voitosta) 42 prosenttia. Valtion ei kannattaisi tappaa lypsävää lehmää.

Verohuojennus on sattumanvaraista

Monet uudistusta vastustavat vetoavat siihen, että perheyritysten sukupolven vaihdokselle saa jo tällä hetkelläkin huojennuksen (alennuksen). Asia ei ole näin yksinkertainen. Ensinnäkin huojennus ei ole automaattinen vaan se pitää anoa erikseen verohallinnolta. Toiseksi käytännössä törmätään ongelmallisiin tilanteisiin, kuten kaikessa muussakin tulkinnanvaraisessa verotuksessa.

Matti Vanhasen kolumnin mukaan huojennusta ei ole myönnetty mikäli sisarusten monilukuisuus on pudottanut omistusosuuden alle 10 prosentin, perijä ei toimi yrityksen operatiivisessa johdossa tai on alle 18-vuotias. Lisäksi ennakkopäätöksen mukaan kiinteistöliiketoiminnan jatkajaa ei katsota huojennuksen piiriin. Kaikki nämä tekevät sukupolvenvaihdoksesta epävarman prosessin, jossa sattumalla on sormensa pelissä.

Perintövero tulisi korvata ennakoitavammalla ja selkeämmällä myyntivoittoverolla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Pirjo Jokinen

Markkinatalouden ei kuulu olla dynastiaa ja feodalismia, jossa omaisuus keskittyy suvullisesti.

KEPU tietenkin epädemokraattisena kannattaa omaa feodalismiaan, dynastioitaan ja monopolioloigarkiaa, mutta ei kai moderni Kokoomus kannata muuta kuin markkinataloutta ja liberalismia?

Nykyään kuitenkin on vielä "luvatun maan" omistajia ja he jättävät omaisuuksiaan, yrityksiäkin perinnöksi epädemokraattisessa feodalismi-markkinataloudessa.

Pörsseihinhän ne isommat yritykset menee ja niitä ostetaan ja myydään paitsi silloin kun feodaaliherrat kuolevat ja jälkeläiset voivat säästöillään, ansioillaan, myyntivoitoillaan omista omaisuuksistaan tai velkarahalla ostaa kalliita yrityksiä murto-osalla siitä hinnasta mitä yritykset ulkopuolisille maksaisivat.

Työllistämisperspektiivistä havainnoituna on kai samantekevää kuka sen firman omistaa kun firmalla voi olla hallitus ja toimitusjohtaja jne.

Ei omistajan kuolema aiheuta konkurssia jos on käytetty järkeä ja tiedetään lait joiden puitteissa operoidaan.

Matti Vanhasen puheet menevät itselläni toisesta korvasta sisään ja toisesta pihalle. Enkä viitsi hänestä enempää puhua ettei haasta oikeuteen.

Käyttäjän mikkosavelius kuva
Mikko Savelius

Valtion kannalta yrityksen omistajalla on väliä.
1) Suomessa tytäryhtiö: Verot palkasta sekä mahdollinen yhteisövero.
2) Suomessa omistaja ja pääkonttori: Verot palkasta, yhteisövero sekä omistajien pääomatulovero.
Vaihtoehto 2 on aina parempi. Myös duunarille siinä vaiheessa kun mietitään mistä päin pitäisi monikansallisessa yhtiössä tehdä väenvähennyksiä.

Pirjo Jokinen

Osakeyhtiö on moderni markkinatalousyritysmuoto ja omistajat maksaa veroja.

Sillä ei ihan oikeesti ole väliä kuka ne yritykset omistaa. Ne omistaa joilla on varaa omistaa.

Käyttäjän TeroIln kuva
Tero Ilén Vastaus kommenttiin #6

Asia on juuri toisinpäin kuin esität. Omistamisella on todella väliä, koska omaistaja maksaa verot kotimaahansa.

Konserni maksaa kaikki veronsa siihen maahan jossa pääkonttori sijaitsee, vaikka tytäryhtiöitä olisi joka maaassa.

Suomalainen omistaja lisäksi käyttää jo verotetut voitot suomessa, joten tästäkin tulee valtiolle lisää välillisä veroja.

Pirjo Jokinen Vastaus kommenttiin #12

Ajattelin vanhanaikaisesti.. Suomalaista osakeyhtiötä/osuuskuntia, en mitään monikansallsita konsernia.

Minä kun en mitään vapaakauppaa ole koskaan oikein tajunnut/halunnut ennekuin maailmassa vallitsis tasa-arvo. Mutta en ole natsikaan. Ei nämä ole helppoa kysymyksiä. Suo siellä ja vetelä täällä..

Jostakin kuitenkin pitäis tulla verotuloja että voidaan ylläpitää riittävää infraa ja julkisia palveluita. Sellaista on turha yksityistää, minkä maksaa kuitenkin yhteiskunta. Ja köyhimpiä ei voi jättää pulaan.

Monet ihmiset on eläneet yli varojensa luottaen että töitä pisaa ja nyt lama on jatkunut ja keskiluokkaakin alkaa valua hierakian alaosaan.

Suren muiden ohessa vaikka en olekkaan vaaleilla valittu edustaja enkä byrokraatti. :(

Pirjo Jokinen Vastaus kommenttiin #14

Jotkut kuitenkin jatkuvasti valittaa ettei suomeen tule ulkomailta tarpeeks sijottajia.

Ristiriitaista!

Juhani Penttinen

Jos perii asunto-osakkeen niin on ryhdyttävä vuokranantajaksi saadakseen jotain tuottoa perinnölleen. Muussa tapauksessa lankeaa luovutusvoiton vero joka on rankempi kuin nykyinen perintövero. Joillekin vuokraisännyys velvollisuuksineen sopii ja useimmille ei. Ja jos perinnönsaajia on useita niin on löydyttävä yksimielisyys menettelytavasta.

Ai niin, mutta voithan muuttaa vakituisesti asumaan perittävään asuntoon jolloin voit myydä sen kahden vuoden jälkeen verovapaasti ! Tämä on niin näppärä tapa kiertää koko perinnöstä lankeava vero että todennäköisesti tullaan poistamaan koko oman asunnon luovutusvoiton verottomuus riippumatta oletko itse asunnon hankkinut vai sen perinyt.

Käyttäjän mikkosavelius kuva
Mikko Savelius

Tässä tapauksessa ongelmana on kuoleman sattumanvaraisuus. Onpa tapauksissa, jossa sama huoneisto on joutunut kuolemien ja sukulaissuhteiden vuoksi neljästi perintöverotettavaksi lyhyen ajan sisällä. Helpompaa olisi jos vero maksettaisiin vasta siinä vaiheessa, kun perikunta päättää myydä tarpeettoman huoneiston pois.

Pirjo Jokinen

Minkäköhän lainen tapaus tämä sangen harvinaislaatuinen yksittäinen esimerkki oli?

Yleensähän asunnot omistaa pariskunnat. Ensin kuolee toinen. Asunnosta ½ kuulee eloonjäävälle ja ½ on perikunnan hallussa siihen saakka kun toinenkin kuolee.

Jos sitten perikunnasta joku kuolee ennenkuin parsikunnasta viimeisin "heittää veivinsä", niin so what? Perikuntahan vain kutistuu.

Yleensä on kuitenkin niin, että kuollaan iäkkäinä ja jos nuorenparin toinen kuolee niin eipä ole perillisiä vielä tai ovat lapsia ja jatkavat asumista kotonaan.

Avoliitot on kinkkisempiä kun ahneet sukulaiset voi häätää avopuolison lapsineen kodista kun toinen on kuollut.

Käytännössä toki yksinjääminen, olipa kyseessä ero tai kuolema, johtaa uudelleenjärjestelyihin. Asuinkiinteistöjen ylläpito ei ole halpaa vaikka yhtiövastikkeet ovat yleensä velattomista omistusasunnoista pieniä.

Nykyään uusitaan -60-70-luvulla rakennettuihin taloihin putket ja muutakin rempataan. Ne on kalliita. Ovi-, ikkuna-, lukko- remontteja, julkisivuremontteja..

Omakotitalot, eivät edes suuret kartanoot säily rapistumatta jos ei uusita. Vanhemman omakotitalon lämmitysjärjestelmät menee uusiksi, myös putket ja vaikka mitä.

Lähtökohdan pitää olla sellainen että asunnossa asujalla pitää olla varaa asua asunnossaan.

Itselläni on pieni työeläke, enkä kehtais julkisesti valitella että voi voi kun ei mulla ole isompaa asuntoa kuin tämä yksiöni nyt. Kaksiosta haaveilen että vois olla ompelupöytä, kankaat yms. jossakin muualla kuin vaatehuoneeseen raivaamassani sopessa. Siellä kun ei mahdu levittämään kankaita, laittamaan kaavoja ja leikkaamaan. Kun valmistaa vaatteita tjms. isompaa, yksiö on kuin hävityksen kauhistus.

Aikoinani erehdyin valittamaan julkisesti kun en pärjännyt yrittäjänä mittatilausompelijana työhuoneineni. Olen saanut monet markkinataloutta ihailevat silmilleni ja haukkuminen jatkuu yhä vaikka olen minäkin jo hosannut miten luonnollinen elämäntapa on markkinatalous liberaalina, mutta reilusti kilpailutettuna sääntöineen, joiden pitäis olla kaikille samoja.

Ei pidä unohtaa että feodalismissa omistajan kuuluu maksaa ihan kaikki infra.

Ahneus on rumaa.

Käyttäjän PerttiKannisto1 kuva
Pertti Kannisto

Merkittävämme yritykset ( Konetta lukuunottamatta ) ovat jo tytäryhtiöitä.
Mitä väliä on rupusakilla. Antaa mennä vain kokoomuspolitiikan virrassa.

Fortum venäläisille, Neste samaan putkeen, kaivokset Australiaan jne. Kyllä meillä hyvin pyyhkii. Nokiahan meni jo, Kemiran valtava varallisuus myytiin jo kauan sitten Norjaan. Finnair on liipasimella jne.

Käyttäjän ViljoRafaelHeinonen kuva
Viljo Heinonen

Perintövero tulee itse kunkin kohdalle kerran pari elämässä, Joten on jokseenkin samantekevää, vaikka peritystä lisäomaisuudesta menisi puolet veroihin. Perintöveron kokonaistuotto yhteiskunnalle on kuitenkin niin suuri, ettei sitä noin vain voi poistaa, vaan tilalle on otettava joku muu vero tai sitten nostettava vaikkapa arvonlisäveroa. Ei tunnu hyvältä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Ei suomalaiset yritykset Suomessa pärjää koska Kokoomus vaati ylikansallisille yhtiölle täyden verovapauden jonka KHO juuri päätöksellään vahvisti. Esim. Ruotsissa konsernien verosuunnittelu on kielletty vuodesta 2009 ja mätkyt tulee jos yrittää.

Käyttäjän PerttiKannisto1 kuva
Pertti Kannisto

Hei Jarmo, kerro vähän tarkemmin mitä tarkoitat.
Onko ylikansallisilla jotenkin helpompi verotus kuin kotimaisilla ?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Ruotsin verottaja vaatii energiayhtiö Fortumille 415 miljoonan kruunun eli noin 47 miljoonan euron jälkiveroja. Suurin osa mätkyistä tulisi Fortumin ruotsalaisen tytäryhtiön Fortum Swedenin maksettavaksi."

"Mätkyt johtuvat Fortumin harjoittamasta verosuunnittelusta, joka on ollut kiellettyä Ruotsissa vuodesta 2009 lähtien. Käytännössä Fortumin katsotaan syyllistyneen veronkiertoon."

http://www.taloussanomat.fi/energia/2012/01/03/for...

Jarkko Laitinen

Entäpä jos verotettaisiin kerralla koko maa polvilleen? Saisi kapitalisti kunnolla kyytiä. Tämähän on vasureiden märkä uni.

Mikä mahtaa veroviraomaisen oikeus olla perheyhtiöön? Ja perillisten osuteen. Sossut tietysti ensimäisenä haluaisivat pois itseleen kuulumattoman osuuden.

Entäpä jos poistetaan ay verovähennys. Siitä saadaan 200.000.000 kassaan. Sak:lla ilmeisesti on jäsenraholilla hommattua kiinteistöomaisuutta. Siitä ei hyötyä tule tavis jäsenelle koskaan.

Entäpä vasurit: Jos asumisen ja elämisen kustanukset alkaisivat laske Suomessa ja jokainen pärjäisi omalla työllään ilman tukia. Mahtaisko tämä käydä teille, vai haluaitteko kaiken maailman tukia jatkossakin?

Vesa-Matti Mesia

Kannatan AY maksujen verovähennys oikeuden poistamista ja ehdotan, että AY liikkeen varat kansallistetaan. Verovaroista AY liikkeen varat ovat kerätty, joten olisi oikeus ja kohtuus, että AY liike osallistuu lamatalkoisiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset