Mikko Savelius Puheenvuoro kerrallaan parempaa Suomea rakentamassa

Tietovisa pörssin hallintarekisteristä

Valtionvarainministeriössä suunnitellaan pörssiosakkeiden (arvopapereiden) omistamisen sallimista hallintarekisterin kautta myös kotimaisille osakkeenomistajille. Tähän mennessä omistus on sallittu vain ulkomaisille omistajille. Esitys on herättänyt vastustusta, sillä sanat “pörssi” ja “sijoittaminen” saavat punakoulunsa käyneet lehtitoimittajat sekaisin. Alkuviikosta vietimme asian tiimoilta Kansallista Kateuspäivää lehtien pääkirjoitusten ylistäessä demokratiaa.

Käydäänpä hallintarekisteristä syntynyttä kohua läpi kymmenen kysymyksen tietovisan kautta. Oikeita vastauksia voi olla yksi, useita - tai ei mikään vaihtoehdoista.

KYSYMYKSET

1. Monopoli on tuttu lautapeli, jossa pyrkimyksenä on saada yksinomistus eli monopoli kokonaan itselleen. Mitkä seuraavista suljetuista järjestelmistä ovat Suomen valtion suojelussa?
A. Taksiala
B. Apteekkiala
C. Arvopapereiden säilytys

2. Kilpailu ei ole mukavaa myyjän kannalta, sillä ostajan valinnanvapaus vähentää myynnin katteita. Ts. pilaa hyvää bisnestä. Millä seuraavilla argumenteilla Suomessa on perinteisesti puolustettu kilpailulta suljettujen elinkeinojen oikeutusta?
A. Turvallisuus
B. Saatavuus
C. Laatu

3. Belgialaisomisteinen, monikansallinen Euroclear hoitaa yksinoikeudella suomalaista arvopaperijärjestelmää. Sen liikevaihto pyörii vuosittain 30-40 miljoonan euron välillä. Kuinka monta prosenttia yrityksen Suomen toiminta kerää voittoa liikevaihtoon suhteutettuna?
A. 2-5 %
B. 30-40 %
C. 50-70 %

4. Pohjoismaissa arvopapereiden säilyttäminen suoraan tai hallintarekisterin kautta on vapaasti kilpailtava palvelutuote. Kuinka paljon suomalainen asiakas maksaa arvopaperikeskuksen palvelumaksua verrattuna Tanskaan ja Ruotsiin?
A. Suunnilleen saman verran.
B. Suomessa on puolet halvempaa.
C. Suomessa on kaksi kertaa kalliimpaa.

5. Kuinka monessa Euroopan Unionin maassa kotimainen osakeomistus on sallittu ainoastaan suoraomistuksena (ts. kielletty kotimaisilta toimijoilta hallintarekisteri)?
A. Suomen lisäksi Bulgariassa, Maltalla, Sloveniassa ja Kreikassa.
B. Yli puolessa Euroopan Unionin maita.
C. Vain Suomessa.

6. Ruotsissa kotimainen osakesijoittaja saa valita omistaako hän pörssiosakkeensa suoraan vai hallintarekisterin kautta. Kuinka moni on valinnut hallintarekisterin?
A. alle yksi prosentti
B. Noin puolet
C. yli 99 prosenttia

7. Oletetaan, että olen ilkeä ihminen. Olen käyttänyt jo yli kahden vuosikymmenen ajan eurooppalaista osakevälitysyritystä, kuten Lynx (Hollanti) ja De Giro (Hollanti). Mitä suomalainen lainsäätäjä voi tehdä minulle?
A. Tilanne on epäselvä.
B. Rikot Suomen asetusta.
C. Rikot Euroopan Unionin asetusta.

8. Jos kansallinen suljettu järjestelmä pitää jatkossakin, niin mitä tapahtuu kansallisille pankeille ja arvopaperin välittäjille?
A. Ei mitään.
B. Ulkomaisen EU-lisenssin omaavat finanssiyritykset saavat jatkossa enemmän jalansijaa Suomessa.
C. Ei tietoa.

9. Vuonna 2017 Suomi linkittyy Euroopan keskuspankin T2S-järjestelmään. Sen myötä syntyy yhtenäinen laitealusta, joka poistaa entisestään esteitä sijoittajalle valita jokin eurooppalainen osakevälittäjä. Mikäli kotimaista kilpailua ei avata, niin syntyy outo tilanne, jossa suomalainen sijoittaja saisi edullisempaa ja monipuolisempaa palvelua ulkomailta, mutta kotimaiset pankit ja osakevälittäjät eivät saisi tarjota samaa.
A. Ei haittaa. Rötösherrat kuriin! Tää on viimeinen taisto!
B. Kyllä meidän suljettu järjestelmä kestää! Pankit kärsiköön!
C. (muminaa) Piketty, Tuomala, Hirvonen, Pietiläinen…

10. Mitä tulee tapahtumaan, KUN arvopapereiden säilytys tullaan Euroopan Unionin asetuksen mukaisesti vapauttamaan kilpailulle ja sallimaan hallintarekisterit myös kotimaisille toimijoille?
A. Rötösherroja tullaan paapomaan aktiivisesti. (Timo Soinin blogi)
B. Suomi muuttuu suuryritysten ja veronkiertäjien paratiisiksi. (Hanna Sarkkinen (vas.) kannanotto)
C. Ei mitään erikoista. (Ruotsin kokemukset)

.

.

.

.

.

OIKEAT VASTAUKSET:
1. A,B,C. Ruotsissa kaikki edellä mainitut alat vapautettiin kilpailulle jo 1990-luvulla.
2. A,B,C. Monopoli päättää juuri sinulle sopivan laadun, turvallisuuden ja saatavuuden. Valinnanvapaus on niin eilispäivän juttu.
3. B. Mitä siinä kadehdit? Eikö monopolin kuuluukin tehdä lihavat voitot?
4. C. Kiitos suomalaiset! Maista belgialaista suklaata.
5. A. Mutta hei, ehkä me käännetään meidän monopolista vientituote?
6. A. Ruotsissa suoraa osakeomistus on noin 3,2 miljoonalla tilillä ja vastaavasti hallintarekisterin kautta muutamalla tuhannella tilillä. Suora osakeomistus on helpoin ja selkein tapa, ja se tulee varmasti jatkossakin olemaan suosituin tapa Suomessa. Rinnakkaiset hallintarekisterit antavat vaihtoehtoja ja kilpailu tuo hintoja alas.
7. A. Kansallisen lain mukaan omistus tulee järjestää vain Euroclear Finland Oy:n kautta, mutta toisaalta EU-lainsäädännön myötä suomalaisilla on täysin vapaus käyttää eurooppalaisten yritysten palveluita. Tämä on outo ja epäselvä ristiriita.
8. B. Mitä pidempään kansalliset finanssiyritykset eivät saa toimia samoilla pelisäännöillä kuin muut, niin sitä enemmän ne menettävät markkinoita ulkomaisille toimijoille. Esimerkiksi hollantilainen toimijan ei tarvitse perustaa omaa sivutoimistoa Suomeen, vaan se voi toimia Hollannin lisenssin turvin ulkomailta käsin. EU-tason pakottava asetus vapaalle kilpailulle on ainoa toimiva ratkaisu siinä vaiheessa kun kansalliset lainsäätäjät ovat poliittisessa umpikujassa populistien keskellä.
9. Ei mikään vaihtoehdoista. Kilpailu tulee joka tapauksessa. Nyt on kyse siitä saavatko kotimaiset pankit ja finanssiyritykset kilpailla samoilla ehdoilla kuin ulkomaiset toimijat.
10. C. Yllättäviä kokemuksia länsinaapurista!

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

En tunne aihepiiriä hyvin muodostaakseni lopullista kantaani, mutta hyvän näköistä argumentointia ja toivoisin vastaavaa vastapuolelta.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Osoitat ansiokkaasti että huumori on vakava asia, kiitos. Muuten olen sitä mieltä, että sorkkaraudat on kiellettävä!

Pekka Heliste

"6. Ruotsissa kotimainen osakesijoittaja saa valita omistaako hän pörssiosakkeensa suoraan vai hallintarekisterin kautta. Kuinka moni on valinnut hallintarekisterin?
A. alle yksi prosentti
B. Noin puolet
C. yli 99 prosenttia"

Kun hallintarekisterien osuus on noin pieni niin Ruotsissa veronkierto on maan tapa Kreikan tapaan.

Jos todellinen määrä olisi niin pieni niin ei monopolin purusta ole juuri mitään hyötyäkään.

Enpä usko, että Suomessa harjoitettaisiin noin massiivista lobbausta, jos se koskisi vain muutamaa ihmistä

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Jos oiken antaa mielikuvituksen lentää, voisiko säilytyksen kohtuullinen hintataso varmistua edes teoriassa sillä, että vaihtoehto on olemassa, vai onko markkinaosuuksien oltava tasan?

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Saako Euroclearilla olla Suomessa suoraa omistusta tarjoavia kilpailijoita?

Käyttäjän valtteriaaltonen kuva
Valtteri Aaltonen

Muutama korjaus lienee paikallaan noihin antamiisi vastauksiin.

Kysymykset 1 ja 2 (valtion suojelema monopoli):
- Arvopaperien säilytyksessä ei ole enää lakisääteistä monopolia. Viime syyskuusta lähtien kaikilla EU alueella toimivilla arvopaperikeskuksilla on ollut oikeus tarjota palvelujaan tai perustaa sivuliike Suomeen ja suomalainen liikkeeseenlaskija on voinut valita minkä tahansa arvopaperikeskuksen EU-alueelta liikkeeseenlaskua varten.

Kysymys 4: (sijoittajan maksamat hinnat):
- Suomalainen asiakas ei maksa suoraan arvopaperikeskukselle mitään, vaan sijoittajat maksavat käyttämilleen säilyttäjille (pankeille). Sijoittajien maksama hintataso on muissa Pohjoismaissa Suomen tasolla (voit helposti tarkistaa tämän esim. Nordean, Nordnetin tai Danskebankin nettisivuilta). Arvopaperikeskuksen osuus siitä 6-9 €:sta, jonka sijoittaja maksaa arvopaperikaupasta on muutamia kymmeniä senttejä.

Kohta 5: (Pakollisen suoran omistuksen maat)
Listasta puuttuu Kroatia.

Käyttäjän mikkosavelius kuva
Mikko Savelius

Hyviä kommentteja. En tunne asiaa näin tarkasti, että pystyisin antamaan varmat vastaukset. Erästä "oikeaa" asiantuntijaa haastatellessani huomasin, että jopa rahamarkkinoiden kommentoijat eivät täysin vedenpitävästi tunne järjestelmää - tai ainakin he pyöristävät asiat puolitotuudeksi.

Useimmat lehdet - jopa talouslehdet - kirjoittavat asiasta täysin puuta-heinää. Mutta löysin jopa tuoreesta, hyvällä asiantuntemuksella varustetusta, Nordnetin podcast-lähetyksen asiantuntijan puheesta muutaman virheen. (EU-luettelo maaluettelo puutteelinen, pohjoismaiden sekamallin selitys epätarkka sekä Ruotsi vertailu lukumäärissä suora- ja hallintarekisteritilien välillä ei vertailukelpoinen.)
https://www.nordnet.fi/palvelut-ja-tuotteet/sijoit...

Näillä saatesanoilla kommenttini:
Kysymykset 1 ja 2. Mikäli kyseessä on suoran osakeomistusta tarkoittava yhtiöiden pääseminen kilpailemaan markkinoista, niin tällöinhän meillä pitäisi jo olla markkinoilla Euroclear Finland Oy:n lisäksi muitakin toimijoita - mutta kun ei ole. Ongelmana saattaa olla hankala kansallinen regulaatio, joka ei houkuttele Suomen pienelle markkinoille. Esimerkiksi ahvenanmaalainen Ålandsbanken toimii Ruotsin markkinoilla kilpailusyistä vain hallintarekisterimarkkinoilla - ei suoraomistusmarkkinoilla.

Kysymys 4. En usko ilmaisiin lounaisiin. Euroclear Finland perii muita pohjoismaita korkeammat maksut pankeilta tai välittäjiltä, mutta on täysin niiden vallassa päättää mitä ne perivät loppuasiakkaalta. Tällöin saattavat monet hinnat olla näennäisesti edulliset (esimerkiksi suorien osakeomistusten säilyttäminen maksutonta), ja kustannus peritään hieman toista kautta (esimerkiksi sivussa myytävien rahastojen palkkioissa).

Mutta kyse ei ole pelkästään hinnasta ja mitä se peritään loppuasiakkaalta. Kyse on laajemmasta konseptista, jolla saadaan riittävän kattava ja monipuolinen valikoima asiakkaalle. Mikäli sitä ei pystytä tarjoamaan kotimaiselta finanssialan yritykseltä, niin esimerkiksi hollantilaiset Lynx ja Degero pystyvät tarjoamaan erittäin kustannustehokkaat ja erittäin kattavat valikoimat. Pörssiomistukselle voi käydä kuten taksialalle on tapahtumassa Uberin tullessa "sotkemaan" markkinoita.

Näin jälkikäteen ajatellen täytyy todeta hollantilaisten ja brittien päässee erinomaisesti Euroopan laajuisille finanssialan markkinoille. Avaimena on perinteinen finanssialan vapaus. Mikäli Suomessa oltaisiin jo vuonna yksi-ja-kaksi vapautettu finanssimarkkinat, kuten tehtiin ensimmäisten joukossa telemarkkinoilla, niin ehkäpä kotimaiset finanssitoimijat olisivat levittäytyneet laajemmille markkinoille? Kuka tietää.

Toimituksen poiminnat