Mikko Savelius Puheenvuoro kerrallaan parempaa Suomea rakentamassa

Perintövero (taas) populistien hampaissa

  • Perintöveron ylin asteikko (I-veroluokka) vuosina 2009-2017
    Perintöveron ylin asteikko (I-veroluokka) vuosina 2009-2017

Perintövero puhuttaa jälleen. Vuodenvaihteessa 2017 ensimmäisen veroluokan (puoliso, lapset) ylin veroasteikko laskee 20 prosentista 19 prosenttiin. Saman veroluokan lahjavero laskee 17 prosenttiin. Muutos on lähinnä kosmeettinen, mikäli asiaa katsotaan pitkällä aikavälillä. Vuonna 2009 yli veroprosentti samassa veroluokassa oli 13. Sitä on korotettu järjestelmällisesti muun muassa lisäämällä kaksi uutta tuloluokkaa 2012 ja 2013. Vastapainoksi tälle kosmeettiselle perintö- ja lahjaveron alennukselle kuoleman johdosta maksettavan vakuutuskorvauksen osittain verovapaus poistetaan – tosin vuonna 2018.

Perintöverosta enemmän haittaa

Perintövero – tai kuolinvero – on ongelmallinen. Ensinnäkin se on eettisesti hankala asia, sillä kuolema laukaisee maksamaan verot omaisuudesta, josta on jo moneen kertaa maksettu vero. Toiseksi se asettaa perijät kohtuuttomaan tilanteeseen, jossa pahimmillaan leski ja lapset joutuvat luopumaan kodistaan pystyäkseen maksamaan veron. Kolmanneksi se haittaa kotimaisten yritysten pysymistä sukupolven vaihdoksen yhteydessä perheen sisällä. Neljänneksi perintövero – yhteistyössä maailman korkeimpien joukossa olevan pääomatuloveron kanssa – haittaa kotimaisten pääomien kertymistä. Mutta ehkäpä viimeksi mainittu voi olla parempi, koska ulkomainen omistaja ei synnytä kateutta.

Edellä mainituista syistä Ruotsissa, Virossa ja Norjassa ei ole perintöveroa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

Mulle perintöverotuksesta luopuminen on ihan siedettävää jos samalla korjataan osinkoverotuksen epäoikeudenmukaisuus.

SDP ja Kokoomus molemmat vastustavat piensijoittajien osinkojen edes osittaista verovapautta, mutta ovat valmiita hyväksymään suurten sijoittajien täydellisen verovapauden.

Lobbareiden sätkynuket kun tekevät lainsäädäntöä niin piensijoittajalle ja tavalliselle veronmaksajlle se on pääsääntöisesti hyvin epäedullista.

Toimituksen poiminnat