Mikko Savelius Puheenvuoro kerrallaan parempaa Suomea rakentamassa

Kaikki blogit puheenaiheesta Ansioverotus

Perustulomallini

Olen useassa yhteydessä kuvannut perustulomallini (kuva 1), jonka kustannusneutraalin rahoituspohjan  matemaattinen perustelu on ainakin itselleni erittäin selkeä. Koko perustulo saadaan katettua tuloverotuksella.

Mallissani perustulon komponentit perustuvat YK:n ihmisoikeuksien yleismaalimalliseen julistukseen:

25. artikla. 

Sipilä ja pienituloiset

Keskustalainen toimituspääministeri ja kekosininen hallitus ovat sinnikkäästi väittäneet, että pienituloisimpien verotusta ei ole kiristetty. Piru istuu kuitenkin pienissä yksityiskohdissa, ja vaikka kuinka muuta väitetään, niin pienituloisimpien käteenjääviä tuloja on alennettu.

Siinä Juha Sipilä ja hallitus on oikeassa, että jos työeläkemaksuja ei kutsuta veroksi, niin silloin verotus ei ole muuttunut. Työeläkemaksu on siitä erikoinen, että sitä peritään ja sen muutokset vaikuttavat sellaisiinkin pieniin tuloihin joita ei muuten veroteta.

Tuumailua tasaverosta

Joissain vaalikoneissa on kysytty suhtautumista ansiotulojen tasaveroon. Pidän keskeisenä tavoitteena työn verotuksen alentamista, mutta en ole lähtökohtaisesti koskaan kokenut suurta epäoikeudenmukaisuuden tunnetta siitä, että ansiotuloja verotetaan progressiivisesti.

Lisätyön verotusta kevennettävä

Alla oleva kirjoitus on kahden helsinkiläisen nuoren perussuomalaisen kansanedustajaehdokkaan yhteiskannaotto maaliskuulta 2019.

---

Nuoret kansanedustajaehdokkaat Juha ja Laura: Lisätyön verotusta kevennettävä!

Helsingin vaalipiirin nuoret kansanedustajaehdokkaat Juha Karjalainen ja Laura Jokela ovat sitä mieltä, että Suomen korkea verotus on ongelma. Erityisen haasteellinen tekijä on työn lisätuloon kohdistuva vero eli progressiivinen verotus.

Oravanpyörä joka estää Suomea tekemästä oikein

Suomen poliittista kulttuuria, yhteiskuntakeskustelua ja uutisointia vaivaa perustavaa laatua oleva ongelma, joka estää kestävien päätösten ja uudistusten tekemisen. Rahaa on entistä rajallisemmin, mutta akuutteja menotarpeita nousee esiin säännöllisesti. Poliitikon osa ei ole kiitollinen, kun tehtävänä on niukkuuden jakaminen ja asioiden arvottaminen, josta saa taatusti niskaansa myös paljon lokaa. Osan ansaitusti, osaa ei niinkään.

Suuri kateuspäivä – verotiedot julki!

Laatumedia käy kuumana, nyt halutaan tietää sietämättömällä uteliaisuudella mitä kukin on tienannut – jopa niin, että tässä esimerkkeinä kaksi mediatorvea, jotka seuraavat kansanjuhlaa koko ajan – [1. ja [2.

Rikkaat mukaan veroja maksamaan

Tulo- ja varallisuuserot ovat kasvaneet jatkuvasti. Länsimaista Suomessa ja Ruotsissa tuloerot viimeisen 30 vuoden aikana ovat kasvaneet eniten. Euroopassa suurimmat tuloerot ovat Baltian maissa; Liettuassa, Latviassa ja Virossa. 

Meitä pisteytetään – koulusta hautaan!

Kansalainen innostui niin Suomessa [1 kuin Kiinassa [2. Hei, meitä pisteytetään, oletko terve/ sairas – oletko luotettava, miten maksat luottosi ja miten ostokäyttäydyt – teetkö ympäristöjälkeä kuin viimeistä päivää – ja lopulta:

 

Millainen olet yhteiskuntaihmisenä ja kelpoisena siihen; miten maksat veroa, miten kulutat ja kuinka saat tulonjakoa yhteisestä pussista, jonka sisältöä määrittää paljon puhuttu demokratia ja neljän vuoden välein valittava eduskunta – EU-Bryssel ohjauksessa.

Verosuunnittelua työn optimoinnilla

Kun työtähän on kaikille niin paljon kuin vain ehditään tekemään, eikä Suomessa ole perheverotusta, niin sittenhän kannattaa optimoida saman katon alla asuvien työtunnit, jotta veroihin menisi mahdollisimman vähän ja mahdollisia työttömyys-/asumistukia tulisi mahdollisimman paljon. Eihän tuo edellämainitsemani pidä tietty paikkaansa, mutta lähinnä laskelma osoittaa, että verotus- ja tukiviidakko käyttäytyy välillä mielivaltaisesti. Luvut Helsingin osalta.

 

Suuri uteliaisuus- ja kateusveropäivä

Jälleen media suorastaan huutaa miten me maksamme veroja. Vero on vanha keksintö, sen idea oli joukkovoimalla luoda suuria hankkeita, joita yksittäinen ihminen ei kykenisi tekemään.

Verotus on kehittynyt tai ainakin tarkoitettu osaltansa tuloa tasaavaksi ilmiöksi ja sille vastavoimaksi on virittynyt nokkelien veroneuvojien joukko, jotka osaavat neuvoa lailliset ja lain rajamailla olevat keinot vältellä veroja ---

 

Miksi meitä kiinnostaa niin suuresti mitä tuo naapuri tai juuri Nalle Wahlroos tienaa?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä