Mikko Savelius Puheenvuoro kerrallaan parempaa Suomea rakentamassa

Kaikki blogit puheenaiheesta Maataloustuet

Maksetaan maanviljelijöille tuotantomäärän sijaan ilmastonmuutoksen torjumisesta

Globaalissa etelässä ilmastonmuutos on jo muuttanut elinolosuhteita dramaattisesti. Muutoksia on kuitenkin nähtävissä myös meillä ja erityishuomiota kaipaavat muutokset maataloudessa. Siellä, missä ollaan eniten tekemisissä vuodenaikojen vaihtumisen, sään, maan eliöstön ja kasvien biologian kanssa. Ilmastonmuutos asettaa kotimaiselle ruuantuotannolle monimutkaisen haasteen, mutta reaktiovaihtoehtoja on vain kaksi: seurata muutosta perästä ja sopeutua vasta pakon edessä, tai muuttaa koko maataloutta ministeriön linjauksista tilatasolle saakka etulinjassa.

Hallitus lisää maataloustukia typerimmällä mahdollisella tavalla

Kansainvälisen ilmastopaneelin raportti sai kaikki poliitikot puhumaan kauniita ilmaston puolesta. Myös hallituspuolueiden edustajat korostivat ilmastonsuojelun tärkeyttä.

Ylen haastattelussa ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselta kysyttiin aikooko hallitus kiristää omaa 2030 ilmastotavoitettaan tämän raportin vuoksi? Vastaus kuului “Siihen ei tulevina kuukausina ole mahdollisuutta. Se on pidemmän aikavälin tavoite. Täytyy olla ratkaisuja. Ei auta, että heitetään tavoite.”

Katastrofi uhkaa - suomalainen pienviljelijä/maatalousyrittäjä altavastaajana!

Ylikuumennut kesäilma aiheutti ihmisissä pelkoja ja huolta ilmastonmuutoksesta.

Kesä toi näin mukanaan muutakin ajateltavaa, kuin turvapaikanhakijoiden kustannusten lankeamisen veronmaksajille.

Kuivuneet pellot ja maatalousyrittäjien laskupinot. Ahdistuneet yrittäjät ja tappotuomiolle viety karja. 

Eu:ssa päätettiin, että kuivuutta kärsineitä maita ei auteta. Eipä sitten. Auttakoot maat itse itseään, jos pystyvät.

- - -

Sosiaalityöntekijät ja Kela auttavat maahanmuuttajia. Heitä, jotka tulivat ja tulevat maahamme 'asylum' sanalla.

Panostuksia työhön ja tulevaisuuteen

Elokuun lopussa tehdään isoja päätöksiä, kun hallitusryhmät kokoontuvat tämän vaalikauden viimeiseen budjettiriiheen. Nyt tarvitaan vastuullista linjaa valtiontalouteen ja kaukonäköisiä panostuksia Suomen tulevaisuuteen.

Rahapäätöksissä ei ole varaa vaalibudjettiin. Talouden nousukaudella on syytä varautua tulevaan matalasuhdanteeseen ja tehdä panostuksia kestävän tulevaisuuden puolesta.

Välttämättömään korjausvelkaan, kuten teihin ja tietoliikenneyhteyksiin, sijoittaminen on perusteltua.

Mikko Kärnä: Olen kanssasi samaa mieltä, maatalouden kriisi on ratkaistava!

 

Mikko Kärnän Suomenmaa-blogissa tänään (suora lainaus):

"Maatalouden kriisi on ratkaistava"

Suo­ma­lai­nen maa­ta­lous on nyt en­nen­nä­ke­mät­tö­mäs­sä krii­sis­sä.

Pöyristyttävää!

Vihreät ja demarit ovat valmiita ajamaan suomalaisen maaseudun ja maatalouden alas. Tämä on punavihreä pöyristyttävä linja. Nämä ”sirkkafillaristit” eivät ole huoltovarmuuden takuumiehiä milloinkaan olleet, eivätkä ole jatkossakaan.

Maatalouden olematon kannattavuus kurjistaa jo nyt maatalousyrittäjien arkea. Vihreiden ja demareiden vastuuttomilla puheilla saadaan silmukkaa yhä syvemmälle maaseudun asukkaiden kaulaan.

Onko EU viemässä jopa 15 - 30 % ympäristötuistamme? Aika herätä!

 

"Suomen luonto ja ympäristönsuojelu joutumassa kärsijöiksi, kun EU aikoo leikata maataloustukia"

Maatalouden suoria tukia leikataan vähemmän kuin vaikka ympäristötukia.

Maatalouden suoria tukia komissio aikoo näillä näkymin leikata noin neljä prosenttia.

Tukemisen luvattu maa

Tyrnävällä kasvatetaan perunaa aivan uudella tavalla, jopa Nasan tiimi tuli kylään: ”Alussa nauroimme enemmän kuin uskoimme” (IS 6.4.2018) on oivallettu, että viljellä voi ilman maatakin:

"Tällä tavalla ei tarvita yhtä suurta viljelysalaa kuin perinteisin tavoin ja sato on kymmenkertainen mukulaluvultaan perinteiseen verrattuna, Ilola sanoo."

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä