Mikko Savelius Puheenvuoro kerrallaan parempaa Suomea rakentamassa

Kaikki blogit puheenaiheesta Verotus

SDP:n vastuuttomat vaalilupaukset maksaisivat "riittävästi miljardeja"

Nyt jokainen omasta toimeentulostaan huolissaan oleva, erityisesti nuoret, ottakaapa tiukka ote lompakosta... Oli nimittäin SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne eilen Ylen haastattelussa ja hyvä Lucifer sentään, millaista settiä sieltä tuli.

Rinteellä meno päällä

Katsoin juuri äsken Antti Rinteen vaalitentin Yleltä. Pitihän päästä katsomaan, mitä tämänhetkisten gallupien valossa todennäköisellä pääministerillä on sanottavaa, mihin suuntaan Suomea oltaisiin heidän johdollaan viemässä.

Jakovaraa löytyy

Pörssiyhtiöt jakavat tänä keväänä 13,5 miljardia osinkoina Helsingin pörssissä. Viime vuonna yhtiöt jakoivat osinkoja kaikkiaan 26 miljardin edestä, joten jakovaraa on.
SKP on neljä miljardia maksavan perusturvan rahoittamiseksi tehnyt kymmenkohtaisen ohjelman. Se tuo valtion kirstuun lähes kahdeksan miljardia euroa.

Vihervasemmisto on tavallisen kansan pahin vihollinen

 

Nuorille suunnattujen kyselyjen mukaan SDP:n kannatus on heidän keskuudessaan noin 10%. Kuitenkin puolue keikkuu gallup-kärjessä ja tämä johtuu siitä, että puolue on suosittu eläkeläisten keskuudessa. Mistä tämä sitten johtuu? Käsittääkseni kyse on siitä, että eläkeikäiset ovat nähneet punalippujen aikakauden, jolloin SDP ajoi vielä tavallisen duunarin asiaa.

Verottajat ja pakottajat

Ihminen on nisäkäs. Nisäkkäät jaetaan karkealla tasolla ruokavalioon perustuen kasvis-, lihan- ja sekasyöjiin. Jokaiselle on kehittynyt ruokavalioonsa soveltuva hammastyyppi ja ruoansulatus. Ihminen on lähtökohtaisesti sekasyöjä, joka voi hyödyntää ravinnokseen niin liha- kuin kasvispohjaista ravintoa.

 

Vanhoillisuus valloillaan Tukikohta ry:n vaalipaneelissa

Tukikohta ry järjesti päihdepolitiikkaan painottuvan vaalipaneelin 20.3.
Paikalle oli kerääntynyt sankoin joukoin yhdistyksen asiakkaita ja muita teemasta kiinnostuneita.

Kansanedustajaehdokkaita oli edustamani Piraattipuolueen lisäksi tullut Perussuomalaisilta, Kokoomukselta, Vihreiltä, Vasemmistoliitolta, Keskustalta ja SDP:ltä. Asiakkaat olivat voineet etukäteen toivoa keitä halusivat osallisiksi paneeliin. Olin ainoa varta vasten paikalle pyydetty ehdokas piirini puheenjohtajan, Riikka Mäkelän, lisäksi.

Menin lentolakkoon!

https://twitter.com/JuhaniLunden?lang=fi

Lyhyestä virsi kaunis.

Katselin Skavlan talkshowta, vieraana Greta Thunberg. Olin kuullut hänestä, mutta aika vähän. Tajusin hänen erikoislaatuisuutensa. Minua harmitti kun yleisö hörähteli. Hän vain hymyili.

Naurakaa pois, mutta ohjelma teki minuun suuren vaikutuksen. Voisi jopa sanoa, että sattumalta ohjelman ääreen istahtaminen oli sen takana, että päätin lähteä ehdolle eduskuntaan. Mitään muutosta ei saa aikaan, jos ei itse vaikuta siihen suuntaan. Tämä ajatus alkoi yhä voimistua päässäni.

Hyvinvointi luodaan työllä, pahoinvointi verotuksella

Seuraa tiedote:

Työpaikkojen määrä, työmarkkinoiden joustavuus ja työn kannustimet ovat jokaisen kansantalouden kulmakiviä. Työllisyysasteen nostaminen ja veroasteen laskeminen ovat tärkeimpiä asioita Suomen kansantalouden tukemiseksi. Varsinkaan hyvinvointivaltiosta juhlapuheita pitävät poliitikot eivät voi sivuuttaa näitä asioita vaikuttamatta hieman, noh, hölmöiltä.

Makeisveropohjaa on laajennettava sokeroituihin elintarvikkeisiin

Makeisvero tulisi ulottaa myös rasvattomiin maitojalosteisiin joissa maidon oma rasva on korvattu runsaalla sokerilla jotta olisi jotain makua. Terveysväittämien mukaan tämä olisi ihmiselle terveellisempi vaihtoehto kuin maito, - tai maitojaloste jossa on maitorasvaa ja "painokaan ei nousisi kun ei saataisi sitä lihottavaa rasvaa".

Radikaaleja ehdotuksia osa 1

Lähestyvien vaalien alla on tärkeää tuoda myös esille muutakin kuin maahanmuuttoon liittyviä seikkoja. Emmehän mene kaikkien yhteisiä asioita hoitamaan jos koko politiikkamme keskittyy vain maahanmuuton ympärille, ihmiset tarvitsevat töitä ja niistä saatavien korvausten on oltava riittäviä jotta töitä kannattaa oikeasti tehdä. 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä